^
Soita nyt
Sivustomme käytää runsaasti JavaScript-ohjelmointikieltä sivuston interaktiivisuuden lisäämiseksi. Selaimessasi ei ole JavaScript-tuki päällä, joten sivustomme ei toimi oikein. Suosittelemme, että kytket tuen päälle selaimesi asetuksista.

Lietteen siirtoa raudanlujalla ammattitaidolla

Kokemusta lietteen siirrosta löytyy neljäntoista vuoden ajalta. Erityisesti talvisiirtoon meidän kaluston kehityksessä  on kiinnitetty huomiota.
Asiakkaita ovat maatilat ja biokaasulaitokset. 
Suurten yhdistelmien ansiosta lietettä voidaan kuljettaa pitkiäkin matkoja kustannustehokkaasti. 

Talvisiirto on merkittävä osa meidän toimintaa

Kuljetuskalusto on rakennettu Suomen kylmiin olosuhteisiin sopivaksi. Rengastus pidetään uutena ja asiakkaita opastetaan liukkauden torjuntaan, mistä ollaankin saatu kiitosta asiakkailta. 

Lietteen kuljetukset kovillakin pakkasilla

Meillä ei ole pakkasrajaa. Parhaat olosuhteet lietteen siirtoon on yli kymmenen asteen pakkasilla. Keskitalvella on hyvät mahdollisuudet tehdä kääntöpaikat pellolle, joka mahdollistaa ajamisen täysperäyhdistelmällä sellaiseenkin paikkaan, mihin ei sulan maan aikana pääse. 

Koneurakointi Niemi-Korpi tarjoaa yhteistyössä SVEAn
kanssa rahoitusta ostoksillesi

Palvelukanavamme kautta teet luottohakemuksen, valitset sinulle sopivan maksusuunnitelman ja allekirjoitat luottosopimuksen helposti ja nopeasti.

Voit hakea luottopäätöksen helposti jo ennakkoon – näin luotto on valmiina, kun teet ostoksen. Luottopäätös on voimassa 90 päivää, joten voit miettiä ostopäätöstä rauhassa.

Luottohakemuksen voit tehdä itsenäisesti esimerkiksi matkapuhelimella tai tietokoneen selaimella. Luottopäätöksen saat heti ja sopimuksen sähköisen allekirjoituksen jälkeen erämaksu on valmiina käytettäväksi.

Kun ostat erämaksulla, et maksa aluksi mitään, vaan saat valitsemasi maksusuunnitelman mukaisen laskun, joista ensimmäinen saapuu ostokuukautta seuraavana kuukautena. Voit maksaa ostoksesi eräpäivään mennessä kokonaisuudessaan tai jakaa ostoksesi joustavasti 10 kk, 30 kk tai 60 kk maksuaikoihin.

Hae luottoa nyt! Erämaksun ja Storepay -luoton yleiset ehdot Storepay-luottopalvelun käyttöohjeet Jäikö hakemuksesi kesken? Voit kirjautua Storepay-luottopalveluun uudelleen tästä.
Esimerkkilaskelma todellisesta vuosikorosta:

Osta nyt, maksa 30 – 60 pv: Esimerkkiluotto 2000 €, maksuaika 30 - 60 päivää: Luottokustannukset avausmaksu 5 €, luottokorko 0 %, tod. vuosikorko 4,07 % ja Kuluttajansuojalain mukainen luottohinta yhteensä 2 005,00 €.

Erämaksu: Jos luoton määrä on esimerkiksi 2 000 euroa ja laina-aika 10 kk, käsittelykulu 0,01 % pääomasta päivässä, kuitenkin vähintään 5 € ja enintään 150 € vuodessa, ja luottokorko 0 %, on kuukausierä 206 €. Esimerkkiluoton kokonaismäärä on 2 060 €, josta luottokustannukset ovat 60 € ja koron osuus 0 €. Erämaksun mahdollinen perustamiskulu laskutetaan ensimmäisen erän yhteydessä. Todellinen vuosikorko 6,69 %.

Ostoluotto: Jos luoton määrä on esimerkiksi 2000 euroa ja laina-aika 12 kk, perustamiskulu 5,00 € ja luottokorko 19,95 %, on kuukausierä 185,64 €. Esimerkkiluoton kokonaismäärä on 2 227,65 €, josta luottokustannukset ovat 227,65 € ja koron osuus 222,65 €. Ostoluoton perustamiskulu veloitetaan ensimmäisen erän yhteydessä. Todellinen vuosikorko 22,40 %

Miksi meidät?

Teemme laadukastaTeemme kaiken huolella ja laadukkaasti. Pyrimme pitämään kaluston kunnossa, millä takaamme laadukkaan palvelun sillon kuin sitä tarvitaan. Meillä on kokemustaKokemusta on kertynyt tämän yrityksen osalta jo vuodesta 2008. Sitä ennen olemme työskennelleet maatiloilla ja erilaisissa kone- ja kuljetusalan yrityksissä. Kantapään kautta on opeteltu monet asiat urakoinnissa, ja siinä on yksi selitys, miksi meiltä onnistuu nykyään lähes kaikki korjaukset, ja koneiden rakentamiset. 
TehokkuusTehokkuuteen olemme panostaneet koko yrityksen kehityskaaren ajan. Olemme tehneet todella paljon töitä varsinkin lietteen siirto ja levitys kaluston tehokkuuden parantamiseen. Tehostamalla omaa toimintaa parannamme omaa kannattavuutta, mutta ennenkaikkea varmistamme sesonki aikana palvelun kaikille asiakkaille oikeana ajankohtana. LuotettavuusMeille on tärkeää asiakkaan kanssa syntyvä luottamus kumpaankin suuntaan. 

Palvelut

Lietteen levitysTeemme lietteen levityksen laadukkaalla kalustolla. Käytössämme on kolme Vredo- lietteenlevitintä. Lietteensiirrossa käytämme kuorma-autoja ja traktori- perävaunuyhdistelmiä. Siirtokaluston rakennamme itse. Näin varmistumme siitä, että kalusto on mahdollisimman kustannustehokasta ja pystymme korjaamaan lähes kaiken itse, vuorokauden ajasta riippumatta. 

Lietteen siirtoLietteen siirrot ammattitaidolla, ja yli kymmenen vuoden kokemuksella. Käytössämme on täysperävaunuyhdistelmiä, tai vaihtoehtoisesti nuppiautoja tarpeen mukaan. Meillä on kalustoa kehitetty talvisiirtoa silmällä pitäen, ja näin ollen pystymmekin siirtämään lietteesi vaikka talven kovimmilla pakkasilla. Valmistamme säiliöt ja pumppukuormaimet omassa hallissa tehokkaaksi ja pohjolan sääolosuhteet kestäväksi. Tilaa lieterekka töihin, ihan mihin päin Suomea tahansa.
Palveluumme kuuluu myös lietelogistiikan suunnittelu. Jos olet rakentamassa uutta navettaa, etäsäiliötä tai biokaasulaitosta, ja tarvitset tietoa lastaus- ja purkupaikoista, ota rohkeasti yhteyttä, niin mietitään yhdessä kaikkia palveleva ratkaisu. 


Lue lisää >
KorjaamopalveluKorjaamme ja huollamme maatalouskoneet ja raskaankaluston ammattitaidolla. Myös koneiden hiekkapuhallus, maalaus ja fiksaus. Meiltä onnistuu myös hydrauliikka ja sähköasennukset sekä kuorma-auton päällirakenteiden asennukset ja vaihdot. Meillä on vuonna 2015 valmistunut korjaamohalli.

MetallityötMeiltä metallityöt koneiden valmistuksesta alihankintatöihin. Valmistamme lietteensiirtoperävaunut, kuorma-auton päällirakenteet lietteensiirtoon ja lietteen välivarastokontit vuosien käytännön kokemuksella. Kysy myös muita metallitöihin liittyviä palveluita.

TraktoriurAkointiVesakoiden murskaus, maansiirto, teiden lanaukset, rehun ajo, traktorityöt asiakkaan työlaitteilla

RASKAANKALUSTON MAALAUSKaikkien työkoneiden, kuljetuskaluston ja maatalouskoneiden maalaukset. Meillä on vuosien aikana omassa käytössä testatut ja hyväksi todetut, erittäin laadukkaat ja kestävät maalit. Maalauksessa käytetään sivuilmalla varustettua korkeapaineruiskua, jonka ansiosta pinta kestää vertailun myös päivänvalossa.
Myös erikoismaalaukset ja teippaukset.
Kaikki pohjatyöt hiekkapuhalluksesta teippaukseen kuuluu meidän valikoimaan.


LumityötTeemme lumen aurauksia Haapajärven kaupungille, tuulivoimayhtiöille ja metsäyhtiöille.

Energiapuun korjuuSuoritamme energiapuun korjuuta kaivinkoneeseen tulevalla energiakouralla. Tieurat, tien laidat, peltojen reunat, metsittyneet pellot ja metsien harvennukset

Lue lisää >

Kalusto

Vredo VT3936Säiliötilavuus 17m3
Kiekkomultain
Vredo VT3326Säiliötilavuus 15m3
Kiekkomultain
Scania R650 LieterekkaSäiliötilavuus 48m3
Volvo FM12 siirtoautoAuton säiliön tilavuus 22m3.
Vredo 3936Säiliötilavuus 25m3
Kiekkomultain
Doosan dx140LCREngcon
Pihdit
Energiakoura
Fendt 818Ek
Etunostolaite
Etu pto
Hanomag 55D
Kronos predator 1700M
Fendt 926

Henkilöstö

Niko Niemi-Korpi
Yrittäjä
040 0528871
Marko Niemi-Korpi
Yrittäjä
040 0755455
Joona Niemi-Korpi040 8671028
Jaakko Niemi-Korpi040 7192402
Matias Niemi-Korpi040 8220670

Ota yhteyttä


Alla olevan lomakkeen kautta voit ottaa meihin yhteyttä missä tahansa asiassa. Pyrimme vastaamaan yhteydenottoonne mahdollisimman pian.